Merimiespihvi

Muistan kuinka kivaa merimiespihviä oli lapsena syödä, kun tiesin isän laittavan ruokaan olutta :D. Erityisen hyvältä tämä ruoka ei ole ikinä suussani maistunut mutta jostain syystä teki mieli kokeilla olisiko se makuaisti muuttunut iän myötä.

Hyväähän tuosta tuli, varmasti teen vielä toistekin!

Merimiespihvi (4-6 annosta)
500-800g naudan sisäpaisti
2-3 sipuli
12 (~1kg) peruna
(2-3 porkkana)

Viipaleet

suola
mustapippuri
2 laakerinlehti
4 dl voimakas lihaliemi
3 dl  tumma lager-olut

I Viipaloi liha ohuiksi pihveiksi, paista ne pintaruskeiksi voissa, mausta suolalla ja pippurilla.
II Silppua ja kuullota sipulit.
III Pese, kuori ja viipaloi perunat (ja porkkanat).

IV Lado padan pohjalle kerros perunaa, sipulia (ja porkkanaa). Ripottele päälle pippuria ja laakerinlehdet ja lisää kerros pihvejä. Toista kerroksien teko niin monta kertaa kuin tarve, jätä perunat päällimmäiseksi kerrokseksi. Kaada pataan vielä lihaliemi ja olut.
V Hauduta kannen alla liedellä tai uunissa 200 asteessa, kunnes liha ja perunat ovat kypsiä eli noin 1–1 ½ h.

Itse en vielä omista pataa, joten tein omani kannettomassa uunivuoassa. Laitoin folion 'kanneksi' ettei nesteet pääsisi ennen aikojaan haihtumaan ja tulisi edes pientä hautumisefektiä. Lihojen kypsymiseen ja mureutumiseen meni kuitenkin useampi tunti ja koko ruuan tekoon siis lähemmäs 6h.

Vuuan kasaaminen

Valitsemani kostutus

Muuttamisen 'ihanuus'

Olemme nyt reilun kuukauden asuneet jo uudessa kämpässämme, eikä kaikki muutossa mukana roudattu ole vieläkään löytänyt omaa paikkaansa. Olohuoneeseen saatiin vastikään verhot laitettua ja makuuhuoneessa on vieläkin muuttopäivänä ripustetut "väliaikaisverhot". En vain millään ole saanut aikaiseksi ommella makuuhuoneeseen verhoja enkä enää ole edes varma, minkä väriset verhot haluaisin. Makuuhuone nyt menee viikolla muutenkin uusiksi, kun vaihdamme 120cm leveän tumman sängyn 160 senttiseen valkoiseen. Mitään tässä ei olla vielä mittailtu mutta saattaa olla etteivät kalusteet (nojatuoli, vaatelipasto, yöpöytä) sängyn vaihduttua enää mahdukaan pieneen makuuhuoneeseen. Alunperin olin ajatellut makkarin väreiksi mustaa ja punaista, ripauksella hopeaa ja kristallia. Nyt kun sänkymme vaihtuukin valkoiseksi, en tiedä vaihtuuko tummat värit valkoiseen ja vaaleaan turkoosiin. Enkelinsiivistä en kuitenkaan haluaisi luopua, enkä lampusta!

MH -siivet ja lamppu

OH -taulut jo paikallaan

Muuttomme sujui hyvin. Olin työpaikalla saanut sovittua torstain viimeiseksi työpäiväkseni, vaihtanut iltavuoron aamuvuoroon ja tehnyt puolet päivästä jo valmiiksi sisään. Tarkoituksena oli, että pääsisimme jo puolilta päivin lähtemään avainta hakemaan ensimmäisen muuttokuorman kanssa. Toimistohan menisi jo neljältä kiinni, joten ennen kahta oli aivan pakko päästä lähtemään. En enää edes muista mitä kaikkea sähellystä tuohon päivään mahtui, mutta kaikesta huolimatta ehdimme avaimen noutamaan hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa. Suuntasimme uudelle kämpille, siivosimme, keittelimme kahvit ja purimme mukana tuodut tavarat tuleville paikoilleen. Yöksi palasimme vanhalle asunnolle ja paluumatkalla haimme sukulaisilta ylimääräisen sohvakaluston meille tulevaksi. Perjantaina myimme kissamme kiipeilypuun, pakkasimme melkein kaikki loput tavarat kahteen henkilöautoon ja peräkärryyn sohvakaluston kaveriksi ja lähdimme taas muuttoa tekemään. Päivä venyi ihan järjettömän pitkäksi mutta se taitaa muutoissa olla vähän tapana. Lauantaina palasimme vielä vanhalle asunnolle hakemaan viimeiset tavarat ja tekemään loppusiivouksen. Ette voi millään käsittää kuinka paljon tavaraa voi mahtua 48 neliöiseen kaksioon! Ja miten hankalalta alkuun tuntui saada kaikki mahtumaan 45 neliöön, joista saunakin vei jo osansa. Hyvimpä mahtui kuitenkin ja edelleen on häkkivarasto koskemattomana.

Natural Paradise XXL-raapimistolppa

Ensimmäinen viikko uudessa asunnossa meni uutta kiipeilypuuta odotellessa ja kaupoilla käymisessä. Poljimme lähimmälle Prismalle, poljimme lähimmälle Citymarketille ja poljimme keskustaan miehen ollessa siinä uskossa että muistaisin nuo reitit heti kerrasta. Minun on kuitenkin pakko myöntää, etten vieläkään ole ihan varma osaisinko yksinäni mennä keskustaan ja tulla sieltä vielä takaisin kotiin.

On tähän loppuun vielä pakko mainita, että tuo uusi kiipeilypuu oli kyllä odottamisen (ja hintansa) arvoinen. Olen niin täysin ihastunut sen yksinkertaiseen ulkomuotoon, itseasiassa ilta-auringon paisteessa tolppa näyttää miltei veistokselliselta. Ja mikä tärkeintä, myös kissamme pitää tästä, vihdoinkin Lurulla on mahdollisuus kiivetä. Useimmiten poika hyppää puoleen väliin ja kiipeää loppumatkan yläpedille, alaspäin tullaankin sitten tasojen kautta pomppien.