2.6.2014

Ruusukupit

Wawel-leima
Muutamia vuosia sitten sain perintönä 12 henkilön ihanan romanttisen ruusukuvioisen kahviastiaston. Astiastoon sisältyi silloin kuppien ja tassien lisäksi pullalautaset ja sokerikko + kermakko. Muutaman ylimääräisen lautasenkin oli äidinäidinäiti ymmärtänyt varalle aikanaan ostaa, kahviastiastohan tuli lapsiperheeseen käyttöön eikä koristeeksi.

Sain omat ruusukuppini sen ikäisenä, etten niitä vielä osannut oikein arvostaa. En juonut itse kahvia, kuppi ei pienen korvansa vuoksi sopinut millään käteen ja muutenkin oli liian pieni mille tahansa juomalle. Lisäksi kupit olivat liian romanttiset ja hempeät omaan makuun... Hassua miten se maku muuttuukaan!

Käytin aikanaan pullalautasia aamupalalautasina, mutta päivittäisestä käytöstä astiat poistuivat kun mieheni lykkäsi "leipälautasen" mikroon ja töistä tultuani kertoi että mikro taitaa olla entinen. Eihän meidän mikrossa mitään vikaa ollut, vaan lautasen kullattu reunahan se siellä oli poksunut. Nykyään säilytän astiastoa kaapin ylähyllyllä, ettei kukaan vahingossa ja valvomatta tule niitä käyttäneeksi, vaikkakin samaiset kupit ja tassit ovat juhlapäivinä pöydän kaunistuksena ja käytössä.

Olen yrittänyt selvitellä kuppien alkuperää, valmistusvuotta jne, mutta "googlaustaitoni" eivät tahdo millään riittää. Pohjatietoina oli vain astioiden pohjassa oleva leima: Wawel - Made in Poland. Pienen 'googlauksen' jälkeen sain selville seuraavaa:


Krister Porzellan Manufaktur, perustettiin jo vuonna 1831 paikassa Waldenburg, Silesia, Saksa. Yrityksen perusti Carl Krister. Toisen maailmansodan jälkeen Silesiasta tuli osa Puolaa ja kaupungin saksalainen nimi vaihtui puolalaiseen Waldenburg → Walbrzych. Samoin Carl vaihtoi  nimensä Krister → Krysztof. Posliinitehdas kansallistettiin 1952 mutta yksistyistettiin 1990-luvun lopulla. Yritys on edelleen olemassa.

Ruusuja ja raparperipiirakkaa

Kuvassa näkyvää (yllä) Wawelin leimaa on käytetty vuodesta 1952. Valitettavasti tämä tieto ei vielä auttanut selvittämään astiaston ikää eikä kyllä kuvion nimeäkään. Samankaltaista, ellei peräti samaa ruusukuviota löytyy Wawelin lisäksi  ainakin Walbrzych, Chodziez ja Jarolina leimoilla. Esimerkiksi omat kahviastiani ovat Wawelin, kastikekaadin Walbrzychiä ja tarjoilulautanen (vai liekö oikeammin ruokalautanen?) Chodziezia. Pieniä sävyeroja kuvioissa kyllä huomaa kun tarkkaan katsoo mutta kokonaisuutena juhlapöydällä ovat kuitenkin verrattoman kaunis näky. Oikealla olevaa kuvaa tosin ei ole otettu juhlapöydästä, eikä tämä astiakaksikko ollut osa perintöäni vaan nämä ihanat täydennykset olen löytänyt muutamalla eurolla kirpputorilta.

 
(Kuvassa näkyvän raparperipiirakan resepti löytyy tekstistä: Raparperipiirakka)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti